Paperittomat ihmiset rajoilla

Kirjapainot, papereiden sekaan sotkeutunut hallinto ja kutistunut ymmärrys ihmisestä joutuvat haasteen eteen, kun ihminen kävelee ja liikkuu. Jumalaksi noussut paperi ja sanat käyvät aseesta, kun pakanat tuomitaan kadotukseen, “eihän teillä ole papereita”, huutavat ja käskevät kaikkien ilman papereita liikkuvat pysymään poissa. Laiton maahanmuuttaja, jumalaton pakana, ei ole ihminen — ja askel kohti vihollisen dehumanisointia on otettu. Paperittomia vihaavan herkkyys oman auktoriteettinsa toteuttamiseksi voimistuu, kun sormi hipoo jo liipasinta, itse rakennettujen raja-aitojen reunoilla, joilla pakanat, nuo paperittomat käyskentelevät vilisti kuin kuperin vyöhykkeen kivet galaksimme äärireunoilla.

Kirjapaino ja kustantamo ei tiennytkään tai ehkä arvannut miten omituisen pelin nappulaksi joutuisi. Paperi ja kirjoitustaito on kuitenkin vanhempi ja syväjuonteisempi kuin mikään kansakunta tai sen nimissä käyty taistelu tai sota. Kynä voi olla terävä ja sana pistävä, kun totuus astuu esiin. Ilman papereita oleminen on kuitenkin rikos, koska paperi on valtaa ja valttia, ja paperi on ihmisen hyvyyden mitta ja tikku. Vaikka papereilla on vain lähinnä suvereenin itsensä asemaa pönkittävä ja sen instituuttien tarpeita palveleva asema, ihmisen velvollisuus kunnioittaa paperia, säilyttää ja vaalia sitä on velallisen suhde isäntäänsä. Ihminen on aina velkaa paperille, koska paperi suojaa ihmistä länsimaassa aivan kuin kalastapeBible_Credit_Y_M_via_Flickr_CC_BY_NC_SA_20rhettä Japanin rannikolla. Hyvät suhteet suvereeniin materialisoituvat papereina. Siksi papereihin huolettomasti suhtautuminen tulkitaan suuremmaksi rikokseksi kun hyvyyden halveksiminen tai hyvän teon tekemättä jättäminen. Paperien halveksiminen on kuin kruunun loukkaaminen toisaalla, siinä on henki herkässä kun kuningas suuttuu.

Uusien tilanteiden myötä kristillis-militantti paperiuskovainen ja vainoharhainen valtio joutuu kohtaamaan maailman, jossa ajatellaan eri tavalla, maailman jossa ihminen johtaa. Silti on olemassa aito vaara siitä, että tuo byrokraattien putkikatseinen joukko ryhtyy aseilla puolustaamaan papereitaan, jotka kuitenkin palavat helposti kuin koko sateessa. Ihmisen aivoa on vaikeampi tuhota, kun kokemus siirtyy ihmisestä toiseen valonnopeuttakin nopeammin, kun ihmisen tunnereaktio tärisyttää koko universumia.

Voi hyvin käydäkin niin, että vanha paperitiikeri kohtaa paperittoman karhun ja joutuu kriittisesti itse tarkastelemaan omaa toimintaansa ihmisarvon kunnioittamisen ja dialogin mahdollistamisen kautta.

Comments are closed.