Vapaa julkaisutoiminta globaalissa maailmassa

Aikoinaan julkaisutoiminta oli enemmän kontrolloitua ja säänneltyä mitä se nykyään on. Jopa kalenterin julkaiseminen oli yksinoikeudella rajattu valtion laitokselle. Syntyi protestiliikkeitä, innovaattoreita kuten vaikkapa Paretskoin Pahkasika, joka painoi itseään anarkistisesti ullakolla eikä paljoa lupia kysellyt. Painoipa Paretskoin lehti myös radikaalin kalenterin aikoinaan, uhmaten monopolia ja osoittamalla sen harjoittaman politiikan absurdiuden. Syntyi maailman ehkä ensimmäinen nimipäiväkalenteri — oiketa nimipäiviä kun ei saanut kukaan muu kuin valtio painaa.

Miten käy kansallisen identiteetin turvaamiseen rakennettujen instituuttien, kun maailma globalisoituu, rajat kaatuu ja uudet valtakunnat levittäytyvät ympäriinsä? “Tätä kirjaa ei tääällä saa myydä!”, joku huutaa ja tuikkaa kirjarovion tuleen. “Täällä puhutaan Suomea!”, innostuu joku Wikipediassa harjoittamaan aggressiivista kielipolitiikkaa. Mihin jäi globalisaatio kirjallisuudessa ja kustannustoiminnassa, kun ihmiset, kustantajat, säädösten valmistelijat ja liiketoiminta vetäytyy poteroihinsa puolustamaan omaa ja pitämään vieraan poissa? Eikö taiteen, kirjallisuuden ja erityisesti kirjapainotaidon, tietoverkkojen, verkkojulkaisemisen, foorumien ja tsättien tarkoitus ja niiden nousun taannut piirre ollut nimenomaan niiden mahdollisuus ihmisten väliseen aitoon, avoimeen ja toisiaan tukevaan dialogiin? Ihmisten ilmaisun ihanne on typistynyt Peer to Peer tietoverkoiksi, joita vihastunut suvereeni yrittää kaikin voimin saada omakseen, jonka vallanpidosta se yrittää päästä päättämään, nostaa itsensä takaisin tuolille, josta jo kolme jalkaa irtosi ja viimeinenkin heiluu liitoksissaan.

Kustannustoiminnan periaatteet ovat muuttuneet, ja ehkä hyvä niin. “Laittakaa Blogi pystyyn!”, joku innostui, sinne voitte sitten kirjoittaa kaikke mitä halautte, sanoa maailmalle miten maailma makaa. Moni tekikin työtä käskettyä — mutta, voi, kukaan ei tullutkaan kylään, ketään ei kiinnostanut mitä joku sanoo. Saako globaalissa maailmassa ihminen osakseen muuta kuin täydellisen tyhjyyden? Sosiaalinen media vahvistaa välinimages (3)eenä ihmisen riippuvaisuutta suvereenista, koska se päivittäin todistaa ja ylläpitää yksin olemisen tuskaa. Raadollinen todellisuus jossa ihminen yksin taapertaa, kuvitteellisen yhteisöllisyyden perässä, tulee iholle päivittäin, jottei vaan pääse unohtumaan. Se tekee yksityisestä julkista, koska ihminen on suvereenin oma ja osa. Globaalin tilan kuvitelma saa ihmisen sitoutumaan ja tarraamaan kiinni suvereeniin, käytännöllisyyden vuoksi, koska voihan sitä blogiin kirjoittaa ja globaalisti julkaista. Kaikki tämä vain uuden imperialistisen suvereenin puitteissa ja omaksumalla, ottamalla omakseen, sen tarjoaman haperon lupauksen kyberturvallisuudesta.

Comments are closed.